torstai 19. huhtikuuta 2012

brunch, anyone?

Haa!

Kerrankin ravintola on lukenut ajatuksiani: Inezissä järjestetään nykyään sunnuntaibrunssi!

25 EUR on vähän suolainen hinta, mutta siihen kuuluu "haluamasi virvoike" eli ruokaa ja kuoharia!

Ja nyt kun Sinkkuelämää-uusinnat pyörii taas - Charlotte on paras! - niin kai nyt ladies of Tampere täytyisi kunnioittaa tv-perinteitä ja brunssata? Koskas mennään?

Source: http://goodiegoodiegumdrops.wordpress.com

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

chiliä elämään

Huhtikuu porskuttaa iloisesti jo yli puolenvälin, mutta sää ei vieläkään ole kunnolla keväinen. Tämän takia sallin itselleni vielä talvisen herkun eilen iltapäivällä, nimittäin Valon herkullisen chilikaakaon.


Nam!

Luin kirjaa (David Levithan: The Lover's Dictionary, josta lisää myöhemmin), kuuntelin sivukorvalla parin pöydän päässä orastavan ihmissuhteen alkusointeja, pudistelin vaatteistani lunta, ja herkuttelin kuumalla chilikaakaolla. Ei pöllömpi hetki vaikka huhtikuu jo onkin.

Ja tähän aikaan vuodestahan pitäisi olla jo jääkahvi-season. Siinä voittajana kaupungin parhaan tittelissä on Klubi, joka ainakin ennen käytti vanhaa Pikkupavun omaa reseptiä.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

may the odds be ever in your favor

Helmi-maaliskuu aiheutti - taas kerran - yleismaailmallisen meh-tilan, joka useamman viikon kestäneen ja kaiken energian syöneen flunssan kanssa piti minut kotona useamman viikon. Meh oli niin kova, että vaikka ostin uuden pienen nätin digikameran (Olympus VR-310 punaisena) yleiskäyttöön, en ole sitä vielä kertaakaan jaksanut hypistellä tai kuvan kuvaa ottaa! Hyi minä! Ei näin.

Nyt melkein viikon on kuitenkin aurinko paistanut ja lämpötila ihan inhimillisesti plussan puolella, ja aamulla ennen töihin lähtöä on juotu lumelääkkeistä parhainta, Tropicanan appelsiinimehua. Nyt alkaa kevät! Ja uusi elämä!

Tähän auttaa myös uusi punainen kevättakki, jota ehkä vielä vähän sääolosuhteita uhmaten käytän. (Tästä lisätään myöhemmin kuva. Näköjään nyt ei mitenkään google fu osaa löytää.)

Kirja: Suzanne Collinsin Mockingjay. Viimeinen osa Hunger Games-trilogiassa (Nälkäpeli, på finska). Huisin jännä, emotionaalisesti brutaali (niin kuin parhaat nuorten kirjat aina). Pelkään lukea loppuun, koska kohta tapahtuu taas jotain pahaa, mutta tänään kahlaan ne viimeiset 50 sivua ja siirryn johonkin leppoisampaan.



Elokuva: The Hunger Games (Nälkäpeli), koska tämä teema on nyt erittäin pop.



Elokuva oli visuaalisesti mahtava, kerronnallisesti hyvä ja Jennifer Lawrence on mahtavuutta. Siis ihan oikeasti. Ei yleensä voisi ns. teinileffoista välttämättä Oscareita jakaa, mutta tästä leffasta hän sen ansaitsisi.

Kyynelehtiminen elokuvan aikana / kuinka pilalla silmämeikit oli jälkeenpäin: kolme saavillista (noin) / erittäin. Jos elokuviin uskaltaa pandasilmien uhalla mennä - tai jos on robottisieluinen - voin suositella lämpimästi.

DVD: The Wire ja Lost - molemmat kolmoskaudella.

Lähde: wikipedia

perjantai 27. tammikuuta 2012

perjantain nopea

Tämä kuva tekee minut onnelliseksi.

Oikeudet: hs.fi, kuvaajaa en tiedä.

Kuva oli osa jotain uutisjuttua muistaakseni viime kevään aikana, muistaakseni Helsingin seudulta kevätauringonpaisteessa paistattelevasta hylkeestä. Säästin kuvan silloin Firefoxin kirjanmerkkeihin, ja katselen sitä aina välillä. Kun ahistaa tai on kylmä tai liikaa töitä.

Hylje. ♥

Keväätä odotellessa.

tiistai 10. tammikuuta 2012

linkkejä ulkomaailmaan

  • Nyt - En oikein arvosta Nyt-lehden uusittua fyysistä olomuotoa, mutta nettiversio on aika mainio. Hauskoja linkkejä, tv-ohjelmamuistutukset, musiikkia, muuta pop-kulttuuria. Viime viikon parhaana sanoisin tämän jutun: Pyöräilijätär, älä kieltäydy avusta ylämäessä

  • The Hairpin - naisten tekemä sivusto naisille. Täällä pitäisi käydä useammin, mutta aina kun käyn kulutan helposti tunteja. (Myös: HelloGiggles, josta myös löytyy aina jotain kivaa.)

  • Go Fug Yourself - suosikkiblogini jo vuosien ajan. Hauska, aina ajankohtainen, ei ikinä liian ilkeä muotiblogi julkkisten pukeutumisesta. Ja siis hauska. Lisäpisteitä tulee myös siitä, että voitin heidän kilpailustaan syksyllä kirjan omalla (hauskalla) kommentillani. Kirja muuten on Sophie Flackin Bunheads, ja se on tulossa lukuvuoroon heti kunhan David Nichollsin The Understudy ja Suzanne Collinsin Catching Fire on saatu luettua. Jos siis Nälkäpeli trilogian toinen osa ei pakota heti lukemaan kolmatta samalla kun lähinnä ajattelen huutomerkeissä.

  • The Concerns of Mindy Kaling - tästä on puhuttu jo. Kirjoitti viime vuonna yhden suosikeistani, esseekirjan omasta elämästään. Käsikirjoittaja, näyttelijä, koomikko. Pinnallinen, älykäs nainen. TV-bestikseni, jos sellaisen jostain julkimosta saisin. Nettishoppailua ja suosituksia parhaimmillaan vaikka en haalariin Mindynkään vuoksi lähde.

  • Flavorwire - täältä löytyy aina jotain kivaa, mielenkiintoista ja/tai hauskaa vaikka yleensä päädynkin tänne lähinnä GoFugYourselfin perjantailinkkien johdosta. Tällä kertaa menin kuitenkin ihan keskenäni ja heti löytyi viikon paras kuvalinkkikooste: Pictures of David Bowie Doing Normal Stuff

  • muutama ihqu nettisarjakuva: Hark, a vagrant, Dinosaur Comics ja A Softer World
Tässä nyt muutama paikka, joissa aikaani kulutan interneteissä. Ihan vain esimerkkeinä. Välillä voi myös käydä vaolla katsomassa corgeja ja sitten tweetata näkemistään corgeista.